Ceriffi Check® on räätälöityvä seurantatyökalu, joka tuottaa jatkuvasti dataa järjestelmälliseen suorituskyvyn mittaukseen, analysointiin, parantamiseen ja vakiinnuttamiseen.

Lean

Lean on johtamisfilosofia ja toimintatapa, joka on alun perin lähtöisin Japanista. Sen perusajatuksena on turhuuksien ja tuottamattomuuden poistaminen toiminnoista ja prosesseista, jotta saavutettaisiin suurempaa tehokkuutta. Ideana on tehdä oikeita asioita, oikeaan aikaan, oikeassa paikassa, oikea määrä ja vielä oikean laatuisena. Kyse on siis optimoinnista – jatkuvasta prosessien sujuvoittamisesta ja parantamisesta – minkä avulla voidaan savuttaa tehokkuutta, tuottavuutta ja arvoa.

Jotta Leania voi toteuttaa menestykkäästi, täytyy prosesseja pystyä seuraamaan tehokkaasti ja tiedon olla käytettävissä jatkuvasti. Ennen digiratkaisuja tiedon keräämiseen ja käsittelyyn kului paljon aikaa ja monen yrityksen Lean-innostus tyssäsi tähän.

Ratkaisumme Leaniin

Ceriffi Check® tukee jatkuvaa parantamista ja seurantaa sekä osallistaa työntekijän kehittämiseen. Kaikenlaisesta hukasta ja virheistä voidaan kirjata havainnot Ceriffi Checkiin, jotta ne osataan huomioida tuotannon tai työnteon tehostamisessa. Voit valita havainnon kirjaamisessa, mihin tuotannon tai työnteon vaiheeseen havaittu ongelma kuuluu ja antaa tarkemman selosteen sekä tiedot ongelmasta tai epäkohdasta. Voit myös mm. lisätä kuvan tai muun liitetiedoston ja nämä tallentuvat Ceriffi Checkiin havainnon mukana.

  • Prosessien mittaus vaiheittain tai ongelma-aluittain.
  • Vikatilanteiden seuranta, ohjaaminen ja mittaaminen
  • Prosessien ja niiden vaiheiden keston mittaaminen
  • Työajan mittaaminen
  • Arvoa lisäävän ajan tunnistaminen ja mittaaminen
  • Kokonaisläpimenoajan mittaaminen
  • Hukan tunnistaminen ja hävittäminen

Six Sigma

Six Sigma keskittyy suorituskyvyn parantamiseen ja prosessien vaihtelun pienentämiseen. Six Sigma yhdistetään usein Leaniin, jolloin puhutaan Lean Six Sigmasta. Siinä kyse on joukosta menetelmiä ja käytäntöjä, joilla pyritään parantamaan prosesseja: Lean-ajattelu keskittyy hukan poistamiseen ja Six Sigma vaihtelun minimoimiseen.

Six Sigman projekti toteutetaan DMAIC –vaihein. DMAIC kuvaa projektin vaiheita ja tulee sanoista Define, Measure, Analyze, Improve ja Control.

Ratkaisumme Six Sigmaan

Ceriffi Check® on tehty DMAIC-projektien toteuttamisen nopeuttamiseksi ja helpottamiseksi. Ceriffi Checkin mittaristo voidaan määrittää ja räätälöidä vastaamaan kutakin seurattavaa muuttujaa. Tämän seurauksena seuranta tuottaa nopeasti analysoitavaa dataa, mikä kertoo prosessin todellisuuden, paljastaa prosessien pullonkaulat sekä mahdollistaa systemaattiset ja ongelmaan kohdentuvat parannustoimet.

  • Prosessien mittaus vaiheittain tai ongelma-aluittain.
  • Vikatilanteiden tunnistaminen ja mittaaminen
  • Prosessien ja niiden vaiheiden keston ja vaihtelun mittaaminen
  • Työajan mittaaminen
  • Arvoa lisäävän ajan tunnistaminen ja mittaaminen
  • Kokonaisläpimenoajan mittaaminen
  • Hukan tunnistaminen ja hävittäminen
  • Prosessidatan tuottaminen tilastollista analyysi varten

5S ja 6S

5S on työympäristön organisointimenetelmä. Kantava idea 5S:ssä on työpisteen ja työympäristön organisoiminen toimivaksi niin että tavarat, tiedostot ja muut työssä tarvittavat välineet ovat helposti ja nopeasti löydettävissä. Toisin sanoen 5S on kehitystyökalu, joka tukee erinomaisesti Lean-ajattelua ja on siksi Leanin yksi perustyökalu. Sen lisäksi, että 5S tukee Leania, se on omaan työhön kuuluva tehostamisen toimintamalli. Ylimääräiset tiedostot, materiaalit, koneet ja työkalut poistetaan toimistosta tai tuotantolinjalta, jolloin ne ei ole estämässä virtauksen syntymistä työtä tehdessä. Näin saadaan myös lyhennettyä tuotannon läpimenoaikoja, mikä johtaa tuottavampaan toimintaan, kun virtaus muuttuu nopeammaksi.

6S kattaa samat asiat kuin 5S:kin kuitenkin siten että turvallisuus (6S = Safety) on siisteyden ja järjestyksen ohella otettu kehittäväksi sekä seurattavaksi asiaksi.

Ratkaisumme 5S ja 6S

Ceriffi Check® -sovelluksella 5S ja 6S seurannat ja raportoinnit ovat helppoa ja nopeaa, suorastaan viihdyttävää. Saman järjestelmän piiriin saat niin oman henkilöstön kuin kumppanitkin. Ceriffi Checkissä tieto pysyy ehyenä, läpinäkyvänä ja mahdollistaa reaaliaikaisen tulosten mittaamisen ja viestinnän. 

Ceriffi Checkiin voit kirjata kaikki huomiot työtilojen ja työympäristön epäkohdista. Checkiin määritetyt tarkistuslistat mahdollistavat systemaattisen asioiden läpikäynnin ja siitä saatava data osoittaa tarkistuksien epäkohdat. Lisäksi havaittujen epäkohtien ilmoitukset voidaan automatisoida lähtemään suoraan vastuullisille henkilöille. Näin havainto ja korjaavat toimenpiteet kulkevat saumattomasti käsi kädessä. 5S ja 6S tarkistuslistat voidaan räätälöidä aina yrityksen tarpeen mukaisesti sekä niiden muokkaaminen voidaan tehdä erittäin nopeasti ja helposti

FI